Another Castlen 10-vuotisjuhlavuosi on käynnistynyt! Juhla tulee näkymään somekanavissamme pitkin vuotta, kun muistelemme 10-vuotista taivaltamme! Aloitetaan aivan alusta, eli kuoron perustamisvuodesta 2014.
Another Castle sai alkunsa nörttinaisille suunnatussa Facebook-ryhmässä “Geek Women Unite! (Finland)”, kun joukko laulamisesta kiinnostuneita nörttejä alkoi pohtia oman kuoron perustamista. Kuoron ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2014. Aktiivisten jäsenten ansiosta toiminta jalostui nopeasti tavoitteelliseksi. Kuoron ensimmäinen keikka oli yksityistilaisuudessa syksyllä 2014, puoli vuotta perustamisen jälkeen. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli saman vuoden joulukuussa Hobitti-elokuvan ensi-illassa.
Kuten kuvasta näkyy, olivat treenifasiliteetit alussa välillä vähän mitä sattuu Onneksi meillä on nykyään jo useimmiten nuottiteline käytössä!