Disneyn animaatioelokuva Moanassa kuultava How Far I’ll Go on laulu kaipauksesta, kohtalosta, itsenäisyydestä ja seikkailusta.
Moana on polynesialaisen Motunuin saaren päällikön tytär, tuleva hallitsija itsekin. Kotikylän elämänmenoon keskittymisen sijaan Moanan sydän vetää merelle, kohti kaukana kimmeltävää horisonttia ja sen taakse.
Disneyn elokuvissa kuullaan usein päähenkilön syvät motivaatiot ja unelmat yleisölle avaava “minä haluan” -biisi. Moanassa tämä oli alun perin kappale nimeltä More. Siinä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi halua, seikkailua ja ristiriitaisia tunteita.
Edellinen suuri “minä haluan”-biisi oli Frozenin huikean menestynyt Let It Go. Nyt tarvittiin jotain, mikä eroaisi siitä yhtä lailla kuin trooppinen saarikuvasto erosi Elsan tarinan jäisistä maisemista.
Tätä varten säveltäjä Lin-Manuel Miranda lukittautui vanhempiensa talolle vanhaan huoneeseensa, tavoittaakseen sen, miltä tuntuu 16-vuotiaana unelmoida suurista ja tavoittamattoman kaukaisista asioista.
Kappale onkin täynnä ristiriitaista ja pakahtuvaa halua. Moana rakastaa saartaan, kansaansa ja kotiaan, mutta sitkeä ääni jossain syvällä sisällä ei anna periksi. Vastoin kaikkia kieltoja ja velvollisuuksia on meren äärettömyyden kutsulle ennen pitkää antauduttava, ja heittäydyttävä suureen tuntemattomaan, merituuli hiuksissa.
Polynesian alueen kansat tekivät pitkiä merimatkoja kauan ennen eurooppalaisia. Historiankirjoituksen valossa näyttää siltä, että pitkät merimatkat kuitenkin loppuivat yllättäen noin 3000 vuotta sitten tuhanneksi vuodeksi, jonka jälkeen niitä alettiin jälleen tehdä.
Tämä kutkutti elokuvan ohjaajien mielikuvitusta, ja tarinassa Moanasta tuleekin paitsi jumalatar Te Fitin pelastaja, myös merten tutkimisen perinteen elvyttäjä.
Elokuvassa kuultavan version How Far I’ll Gosta laulaa Moanan ääninäyttelijä, hawaijilaissyntyinen Auliʻi Cravalho. Suomessa Moana-elokuva tunnetaan myös nimellä Vaiana.
